maanantai 20. kesäkuuta 2011

Ei voittoa!

Nonniin, nukuttiin onnemme ohi ja missattiin voittajatyöt. Ilmeisesti kulta meni Australiaan, hopea Italiaan ja pronssi Arabiemiraatteihin. Tästä voi siis päätellä, että tuomaristo on jämähtänyt jonnekin kastemadon kehitysasteelle, kun ne ei ymmärtänyt antaa meidän hienolle työlle kultaa. Jenni nimittäin uskalsi katsoa meidän työtä hetki sitten uudestaan ja se oli kuulemma vieläkin hyvä. Joskus kun käy niin, että kovalla tohinalla tehty työ näyttää aivan karmealta seuraavana päivänä. Bongattiin puolikas Tnaskan joukkueesta ja niidenkin mielestä tuomaristo oli ihan pölö, eikä ymmärtänyt hyvien ideoiden perään.

Ollaan yritetty selvitä karvaasta tappiosta shoppailuterapialla. Nyt meillä onkin jokaiselle kenkäparile, mitä on mukana vielä oma mekkokin. Onneksi matkalaukussa on hyvin tilaa ja kesämekot ei paljoa paina.

Lopuksi voisin vielä esitellä kilpailun aikana syntyneen innovaation eli copykopin. Jennin pysäytti joku setä tänään tuolla pääkallopaikalla ja sanoi, että meistä on loistokuvia jossain internetiksissä. Löydettiin siten tämä kuva copykopista, joka on siis paikka jonne riehuvan copyn voi sulkea hetkeksi ajattelmaan kauniita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti